top of page
Writer's pictureJohanna Virtanen

Puhutaan hypnoosista

Updated: Oct 19, 2023

Esittelen hypnoosin sekä vastaan yleisiin hypnoosista kysyttyihin kysymyksiin.


Hypnoosia kohtaan on kautta aikojen ollut ennakkoluuloja. Tämä voi johtua siitä, että siitä tiedetään Suomessa melko vähän. Hypnoosi on mahtava mielen työkalu, jota hyödyntämällä ihminen voi voida hyvin ja elää runsasta elämää. Hypnoosista on paljon tieteellisiä tutkimuksia ja julkaisuja englanniksi. Suomenkielistä materiaalia on vielä melko vähän saatavilla. Suomessa suoritettuja tieteellisiä tutkimuksia hypnoosista on työstänyt mm. Turun yliopiston psykologian laitoksen työryhmä.



Mitä hypnoosi on?


Hypnoosi on täysin luonnollinen tila, jossa me kaikki ihmiset käymme monta kertaa päivän aikana, ihan itsestään. Uskotaan, että hypnoositilassa ihminen on suorassa yhteydessä omaan alitajuntaan. Tässä tilassa ihminen kykenee palauttamaan takaisin tietoiseen mieleensä alitajunnassa olevia tiedostamattomia asioita sekä halutessaan muokkaamaan niitä paremmin palveleviksi.


Hypnoositilat ovat niitä hetkiä kun herkeämättä esim. kuuntelet hyvää puheenvuoroa tai seuraat elokuvaa. Se kuvataan usein tilana, jossa ihmisen huomio keskittyy lähes kokonaan omaan sisäiseen maailmaan, jolloin laajempia ympäristöön liittyviä ärsykkeitä ei huomioi. Hypnoositiloja on sekä syviä ja kevyempiä. Voi helposti luulla, ettei kevyessä hypnoositilassa ole oikeasti hypnoosissa, vaikka todellisuudessa on.



Miltä hypnoosi tuntuu?


Vaikka kokemus on aina yksilöllinen ja voivat vaihdella, ovat yleisimmät tuntemukset hypnoosista melko samanlaisia. Hypnoosi koetaan erittäin miellyttävänä ja syvärentoutuneena olotilana. Usein asiakas hypnoosista virkistäydyttyään kertoo tunteneensa olonsa rauhalliseksi ja levänneeksi, vaikkei hypnoosin alkuperäisenä tarkoituksena olisikaan ollut rentoutuminen ja stressin hallinta.


Hypnoosia kuvataan myös upeana ongelmaratkaisutilana. Kun hypnoosissa fokus kohdistuu vahvasti omiin sisäisiin tuntemuksiin ja ajatuksiin, ajatukset kulkevat hallitusti ja näyttäytyvät selkeämpinä, on vastauksia omiin kysymyksiin paljon helpompi huomata. Kaikki vastaukset kun ovat jo meissä! Tämänkin vuoksi tuntemukset hypnoosissa ja tämän jälkeen ovat positiivisia.


Mitä jos en mene hypnoosiin?


Ei hätää. Vaikka hypnoositila on ihmiselle täysin luonnollinen tila, voi joillakin olla haasteita päästä siihen. Hypnoositilan pääsemiseksi auttaa ajatus; "Mitä enemmän, sitä vähemmän" -ohje, jonka mukaan mitä enemmän yrittää päästä tilaan, sitä vähemmän siihen oikeasti pääsee. Rentoutuminen ja luottamus ovat avainsanoja. Hypnoositilassa suunnitellut asiat voidaan myös tehdä rentoutuneessa tilassa ilman hypnoosia.



Voiko jokaisen ihminen hypnotisoida?


Noin 90% ihmisistä kyllä. Usein hypnoottisia valmiuksia voi testata niin, että jos kykenee haaveilemaan tai rentouttamaan mielensä, pystyy myös vaipumaan hypnoosiin. Ketään ei kuitenkaan voi hypnotisoida vastoin tämän omaa tahtoa.


Menetänkö kontrollin hypnoosissa?


Et. Hypnoositilassa sinulla on koko ajan täysi hallinta kaikesta. Voit palata täyteen tietoisuuteen hypnoottisesta tilasta koska tahansa, riittää vain, että avaat silmäsi ja olet välittömästi täysin läsnä.



Pystynkö ajamaan hypnoosin jälkeen?


Kyllä. Avattuasi silmäsi tunnet olosi virkistyneeksi, aivan kuin päiväunien jälkeen. Voit jatkaa päivittäisiä toimiasi täysin normaalisti.



Hypnoosiin liittyvät myytit


Hypnoosi on sama kuin uni –> Ei totta. Hypnoosi on samanlaista, mutta kuitenkin eri asia kuin uni. Unessa ihmisen mieli on tiedostamaton kun taas hypnoosissa ihmisellä säilyy aina jonkin asteinen tietoisuus.


Hypnoosissa voi tehdä jotain vasten tahtoa -> Ei voi. Vaikka ihminen on hypnoosissa säilyy hänellä aina täysi kontrolli tilanteesta sekä osittainen tietoisuuden taso.


Hypnoosiin voi jäädä jumiin -> Ei voi. Aivan kuten et voi jäädä jumiin haaveilemiseen tai meditoidessasi. Jopa syvemmästäkin hypnoositilasta virkistyy aina valvetilaan, terapeutin ohjaamana tai ihan itse.


Terapeutti kuolee asiakkaan ollessa hypnoosissa -> Kuten edellä, virkistyt hypnoositilasta ihan itse niin halutessasi.



Hypnoosiin pääset tutustumaan lisää mm. Suomen Hypnoosiliiton sivujen kautta tai kokeilemaan hypnoosia kanssani varaamalla ajan ajanvaraus-välilehdeltä.

158 views0 comments

Comments


bottom of page